Perinnöllinen harmaakaihi (HC)


Perinnöllinen harmaakaihi (HC) on linssin samentumissairaus. Kaihia on olemassa eri tyyppejä, riippuen siitä missä linssin osassa samentuma sijaitsee. Linssin takaosassa oleva kaihi ei laajene, mutta etuosassa oleva kaihimuoto laajenee, johtaen koiran näkökyvyn jonkinasteiseen heikkenemiseen. Kaihi on tavallisesti molemminpuolista. Jokaisella kaihimuodolla voi olla erilainen periytymismekanismi. Muilla roduilla useimmat kaihimuodot on todettu autosomaalisiksi resessiivisiksi, mutta labradoreilla saattaa esiintyä myös dominoivaa periytymistä.

Kaihin esiintymisen todennäköisyys on selvästi suurempi tietyissä labradorisuvuissa. Sairaita koiria ei suositella käytettävän jalostukseen, mutta joskus kaihi saattaa ilmetä vasta vanhemmalla iällä ja koiralla saattaa olla jo jälkeläisiä.


Etenevä verkkokalvon surkastuma (PRA)


Etenevää verkkokalvon surkastumaa (PRA) pidetään maailmanlaajuisesti labradorinnoutajan vakavimpana silmäsairautena. Tauti aiheuttaa nimensä mukaisesti verkkokalvon solujen etenevän surkastumisen ja tuhoutumisen ja johtaa täydelliseen sokeuteen. PRA periytyy yksinkertaisen resessiivisesti. Sairaus vaikuttaa koiran näkökykyyn vasta vanhemmalla iällä ja koiraa on jo voitu käyttää jalostukseen ennen kuin se sairastuu. PRA alkaa yleensä haitata koiran jokapäiväistä elämää silloin, kun koiralla esiintyy hämäräsokeuden oireita. Koirayksilöstä riippuu kuinka se sopeutuu sokeutumiseensa. Osa ei koe tilannetta mitenkään hankalana, osa joudutaan lopettamaan esim. käytöshäiriöiden vuoksi.

prcd-PRA:n toteamiseksi on olemassa geenitesti, joka paljastaa yksinkertaisesta näytteestä, onko koira sairauden kantaja, itse sairastuva vai täysin terve. Kantajat ovat ilmiasultaan terveitä ja niitä voidaan käyttää jalostukseen terveeksi testattujen koirien kanssa

On huomattava, että geenitestistä on apua vain yhden PRA-muodon, prcd-PRA, vastustamisessa. Labradorinnoutajalla ei ole Suomessa todettu muuta kuin tätä yhtä PRA-muotoa, mutta tilannetta muidenkin PRA:n muotojen suhteen tulee tarkkailla myös meillä. Perinteistä, säännöllisin väliajoin tehtävää silmäpeilausta ei voida unohtaa geenitestin myötä, sillä muut silmäsairaudet eivät testistä selviä.


Retinaalidysplasia (RD)


Retinaalidysplasia (RD) on synnynnäinen muutos silmissä, ja sitä esiintyy kolmea muotoa, joista totaali-RD (tRD) aiheuttaa verkkokalvon irtoamisen ja täydellisen sokeuden jo pikkupennuilla. tRD-sairauteen saattaa liittyä myös vakavia luuston kehityshäiriöitä. Kahta lievempää muotoa, multifokaali-RD:tä (mRD) ja geograafista-RD:tä (gRD) todetaan yleensä vasta aikuisilla koirilla silmäpeilauksen yhteydessä. Nämä RD-muodot aiheuttavat eriasteista verkkokalvon poimuttumista, ja voivat jossain määrin heikentää koiran näkökykyä.

Kaikki RD-muodot ovat periytyviä, mutta tarkasta RD:n periytymistavasta ollaan montakin mieltä. Ilmeiseltä kuitenkin näyttää, että ainakin tRD periytyy resessiivisesti eli molempien vanhempien on kannettava geeniä, jotta koira sairastuu. Jos koiran kummatkin vanhemmat ovat sairauden kantajia, koiralla on 50 % riski olla itsekin kantaja sekä 25 % riski itse sairastua. Todennäköisyys, että koiralla ei ole yhtäkään kyseistä sairautta aiheuttavaa geeniä, on 25 %. Jos vain jompikumpi vanhemmista on kantaja, 50 % jälkeläisistä on kantajia ja 50 % vapaita geenistä. Jos koiran vanhemmista toinen on sairas ja toinen terve, ovat kaikki pennut kantajia. Jos taas toinen vanhemmista tässä tapauksessa onkin kantaja, on 50 % jälkeläisistä kantajia ja 50 % sairaita.


Muita silmäsairauksia
 

Labradoreilla esiintyy myös entropiumia, eli silmän alaluomen sisäänpäin kiertymistä, ja ektropiumia, jossa luomikääntyy ulospäin. Entropiumissa luomen reunan ripset pääsevät hankaamaan silmän pintaa aiheuttaen jopavaikeita sarveiskalvon haavaumia. Ektropiumissa alaluomi taas ei suojaa silmää vaan päästää silmän ja luomenväliin muodostuvaan ”pussiin” roskia ja likaa.

Distichiasis-tapauksia eli koiria, joilla on ylimääräisiä ripsiä, on tullut esille Suomessa muutama tapaus
silmätarkastuksen uusien EVCO-lomakkeiden tultua käyttöön. Ylimääräiset ripset saattavat hangata sarveiskalvoa ja aiheuttaa siihen jopa haavaumia.